Ilmoittaja
Kuvaus kohteesta
1800-luvun lopulla rakennettu hirsitalo n. 250m2 yhdessä kerroksessa. On edelleen vakituisessa asuinkäytössä. Perusremontteja tehty useita, eristystä lisätty maltillisesti, ikkunat ja ulko-ovet uusittu. Vesikeskuslämmitys asennettu 1965, nykyisin lämmitys maalämpöpumpulla vuodesta 2000 lähtien, lisäksi 2 ilmalämpöpumppua. Olohuoneessa varaava Nunnauunin vuolukivitakka ja tuvassa leivinuuni.
2 sisävessaa, sauna/pesutilat tehty 1990-luvulla, kiuas Helon Saunatonttu, uusittu 2 vuotta sitten.
Kokonaissähkönkulutus ollut 18000 kWh 2 hengeltä. Pihapiirissä talon kanssa samaan aikaan valmistunut hirsiaitta, liiteri, vanha navetta ja konehalli 240 m2 vuodelta 1987.
Tontti sopimuksen mukaan 1...15 ha, laajimpaan kokonaisuuteen kuuluu saunamökki, savusauna, aitta, liiteri ja grillikatos n. 500m päässä talolta pienen järven rannassa, autotie perille, sähköistetty talon liittymästä.
Talo vaatii ylläpitoa ja käden taitoja. Olen asunut pääosan elämästäni (65v) talossa ja pystyn kertomaan talon kunnon ja kuinka korjaukset on tehty.
Koneita löytyy 3 traktoria (vanhoja) lumilinko, metsäperävaunu kuormaimella, osuus 1/3 Palax klapikoneeseen, osuus 1/3 Holzmann tukkivannesahaan ja osuus 1/3 Åkermann H7 kaivuriin. Lisäksi pari niittokonetta ja 3-siipinen aura sekä äes. Harrastekoneena Lokomo AH172 tiekarhu. Koneet voidaan sopia erikseen.